Täytän huomenna 27 vuotta. 30 kriisi lähestyy, minulla ei ole tutkintoa, ammattia, perhettä, omakotitaloa ja koiraa. Todistaakseni itselleni jotain, erehdyin lupaamaan parillekin ihmiselle olevani 2008 Finlandia Marathonin lähtöviivalla. Ja nyt pitäisi sitten lunastaa tuo lupaus.

Ei vaan, marathonille olen luvannut lähteä, mutta teen sen itseni takia. Kuntohuippu taisi osua minulla pari vuotta intin jälkeiseen aikaan ja siitä on nyt tultu jo liikaa alaspäin. Julkisuudessa nuoria näkee syyllistettävän terveydenhuollon aikapommista. Sokeritauti, sydän- ja verisuonitaudit, tuki- ja liikuntaelinsairaudet jne... meitä uhkaa kaikki.

Poliitikot eivät ole saaneet paljoa aikaiseksi uhan torjumiseksi. On aika osoittaa, että KD Nuoret tekee jotain. Itsemme takia.

Säännöt ovat seuraavat:

1. Marathon, johon osallistumme on Jyväskylässä syyskuussa juostava Finlandia Marathon.

2. Juostava matka voi olla mikä tahansa tapahtuman matkoista (koko, puolikas tai n.12 km matka), tärkeintä on juosta tuona päivänä.

3. Jokainen lähtöviivalle itsensä saanut on voittaja.

4. Henkilökohtaisena tavoitteenani on juosta vähintään puolimaraton ottamatta yhtään kävelyaskelta välissä (paitsi jos kengännauhat aukeaa tms.)

Tästä se lähtee! Jos jaksan pitää yllä harjoitusohjelmaani ensi syyskuulle asti, olen todellakin voittaja!